Moro.

Nyt on uudet kotisivut avattu - Ippon.fi

Päivitellään noille sivuille täst'edes blogimerkintöjä ynnä muita kuulumisia judomaailmasta kunhan pääsemme taas sairastuvalta treenin makuun.

ps. Vanhat blogimme eivät siis enää ole toiminnassa.

-----

Käy tutustumassa.

Istahdan jälleen pitkän tauon jälkeen koneen ääreen blogailu mielessä. Koneen ääressä on muuten kyllä kulunut aikaa ihan liian paljon. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin judorintamalla on ollut viimeisen kuukauden ajan tosi tosi hiljaista. En ole pystynyt käymään lajitreeneissä, koska teloin alkusyksystä rannettani, enkä taaskaan osannut parannella sitä kunnolla. Tästä seurasi, että teloin sitä uudestaan kuukausi sitten oikein kunnolla. =( Toiseksi opinnot ovat työllistäneet yllättävän paljon.

Jouduin jäämään nolosti pois Chikaran kiven kovasta joukkue SM-tiimistä pari päivää ennen kisoja ja FJO:hon osallistun huomenna media-avustajan roolissa.

Toivotaan, että suomalaiset suoriutuvat hyvin ja nappaavat paljon mitaleja. Olisi hieno nähdä etenkin nuoria taistelemassa hyvistä sijoituksista. Odotan etenkin -73kg:n Eetu Laamaselta paljon, koska Eetun kehitys on ollut usean vuoden ajan hyvässä vauhdissa. Eetu otti viime keväänä ensimmäiset miesten World Cup ottelunsa jäykästi ja tasapaksusti, mutta jo alkusyksyllä Oslon World Cupissa otteet olivat aivan toiselta planeetalta. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, voi mitaleja alkaa odottamaan.

On mielenkiintoista nähdä myös, miten Saarisen Tatun matsaa jälleen -60kg:n sarjassa. Tatu on väläytellyt lähiaikoina sarjaa ylempänä, joten mitalia voi odottaa. Niko Niemelää pidän -66kg:n ennakkosuosikkina.

Isoista painoluokista kiinnostaa, jatkuuko Kärpäsen Raulin ja Akseli Haltun hyvät matsit edelleen. Molemmat olivat huippuvedossa Oslossa.
Alle 81kg on toivottavasti Antti Virran juhlaa.

Kun Jaana Sundberg on sairaslomalla, ovat olympiakävijät  Johanna Ylinen ja Nina Koivumäki varmasti naisten sarjojen seuratuimmat ottelijat, mutta ainahan myös muut voivat väläyttää...senhän Satu Lehikoinen osoitti voittamalla Jossun pari viikkoa takaperin Max Jensenissä.

Nähdään Tikkurilassa!!!

Täällä jossain Oslon lähistöllä sijaitsevassa kaupungissa majaillaan. Järjestelyt kisoissa pelasivat hyvin ja puitteet ovat muutenkin hyvät täällä kansainvälisille judotapahtumille eksoottisessa maassa, mutta se ei riittänyt houkuttelemaan paikalle suurta kilpailijamäärää. Omassa sarjassa oli suorastaan osanottajapula ja tuntuu suorastaan nololta, että sain pronssia näillä matseilla. - Vastukset tosin olivat maailman huippuja. Ensimmäinen ottelu oli täysi fiasko ja tuttu brittivastustajani takoi taulun täyteen pisteitä. Toinen ottelu kovaa venäläistä vastaan sujui jo huomattavasti paremmin. Ottelu meni jatkoajalle ilman pisteitä. Jatkoajalla sain heitettyä venäläistä selkeästi, mutta tuomarit eivät reagoineet mitenkään. #¤!!!*%???@ Golden scoren lopussa venäläinen nappasi voittopisteen ryssäuchimatalla. Pronssi ratkesi Juhon saamaan passiivisuusvaroitukseen, jonka jälkeen otin matsin tylsänä ja räkäisenä, mutta taktisesti niin kuin world cupeissa pitää.
Pronssi siis kotiin, mutta vielä tärkeämpää oli, että paikat pysyivät ehjinä.

Israelissa osumaa ottanut polven sivuside alkaa olla kondiksessa, mutta vasen ranne vääntyi pahasti pari viikkoa takaperin. Ne ovat yhdessä haitanneet treenausta ja nyt onkin aika...taas kerran...parannella paikat kuntoon. Tämän vuoden puolella en enää matsaile ulkomailla. Suomessa on vielä kahdet skabat jäljellä, mutta niihin ei aleta herkistelemään vaan keskitytään jo ensi kevään koitoksiin.

Shalom!

Israelin reissu päättyi pari päivää sitten ja nyt ollaan siis taas koleassa Suomessa. Kuolleella merellä en yllätyksekseni päässyt nettiin kirjoittamaan kuulumisia. Viimeistelyleiri järjestettiin aivan suolameren rannalla viiden tähden hotellissa ja pidin itsestäänselvyytenä, että sieltä löytyisi kone yleiseen käyttöön.

Israelin judon olympiajoukkue on kuulemma aina pitänyt vimeistelyleirin Kuolleella merellä. Syitä tähän on paljon: arjesta irroittautuminen ja treenaaminen miellyttävässä ympäristössä ilman väkisin puurtamista, sparrien motivoiminen ja Kuolleen meren pikkukolhuja hoitava vaikutus. Kaikilla oli leirillä vihtyisät oltavat ja se myös näkyi tekemisessä.

Omalta osaltani treenit kuitenkin menivät heikosti. Koska Gal sai houkuteltua leirille enemmään sparreja, en päässyt ottamaan yhtä paljon matsia kuin Wingatessa. Onnistuin myös saamaan kiukkuisen vatsataudin leirin puolivälissä, jonka takia en voinut ottaa leirin lopulla yhtäkään harjoitusta. Maha vain pyörähti ympäri ja kaikki ruoka tuli pellolle...tai oikeastaan biitsille, koska peltoja ei ollut mailla eikä halmeilla. Ja ettei olo olisi ollut yhtään helpompi sain vielä kärsiä kunnon 38,5 asteen kuumeesta. Siinä alkoi jo yli 40 asteen ulkoilmakin tuntua pakkaselta!!!

Reissusta ja taudista on nyt kuitenkin toivuttu suurin piirtein kokonaan. Vasen polvi tosin pääsi vähän vääntymään ja se aiheuttaa pientä päänvaivaa. Käyn tarkastuttamassa sen(siis polven, en päätä) loppuviikosta ja kuulen silloin tarkemmin, mikä on vialla. Tuskinpa kuitenkaan mitään kummallista.

Näin jälkeenpäin voin sanoa, että kannatti lähteä tien päälle. Käteen jäi paljon uusia ideoita ja sitäkin enemmän treenimotivaatiota, koska huomasin taas kerran, että ei niitä treenivastustajia loppujen lopuksi montaa tarvita, jos harjoitteet vain valitaan viisaasti. Randorilla saadan kyllä tulosta, jos vastustajia riittää yhtä paljon kuin Japanissa, mutta pienissä judomaissa pitää miettiä tarkemmin, mihin aika käytetään salilla olessa: "nujuiluun ja vääntämiseen", p@$£@n jauhamiseen vai yksilöllisesti niihin olennaisiin asioihin, mitä kenenkin pitää kehittää. Myös randoria otettaessa pitäisi olla joku tehtävä mielessä, muuten se menee vain turhaksi puurtamiseksi.

Viimeinen yö täällä Wingaten urheiluopistilla alkaa lähetyä. Tänään oli huilipäivä, joten olen ehtinyt pesemään pyykkiä sun muita askareita.

Ilmastosta aiheutuneen shokin kun sai taltutettua, ovat treenitkin menneet koko ajan paremmin. Täytyy myöntää, että eka viikko oli kyllä Suomipojalle aika moista kidutusta, mutta nyt todellakin alkaa helpottaa. Vaikka en auringossa pahemmin ole loikoillutkaan, niin tuo kuumuus vetää kyllä aika veltoksi. Kyllähän sitä tietysti voisi kykkiä sisällä viileässä huoneessa koko päivän, mutta sitten pääkoppa alkaisi kylla varmasti mennä aika pahasti maitohapoille.

Eilinen päivä oli tähän mennessä ainoa, kun meinasi lähteä järki tähän sparraajana olemiseen. Meillä piti olla illalla kovaia harjoitusotteluita, mutta Galin polvi alkoi vihoitella siihen malliin, että se joutui ottamaan judon sijaan kevyen puntin. Itse olin ottanut jo aamulla kunnon puntin, joten kysyin, että kai mä kuitenkin voin mennä ottamaan ranttua. Nooh...siihenhän tämä Galin koutsi sanoi, että voit kyllä mennä uchikomia hinkkaamaan, mutta et randoria ettet vain loukkaannu ja jätä Gali ilman sparria loppuajaksi. Siinä alkoi sen verran paksu savu nousta korvista, että katsoin parhaaksi mennä purkamaan paineita punttikselle. Gali seurasi siinä sitten vierestä kun vedin sarvi otassa treeniä. Kun Gal oli lopettelemassa niin mä sanoin sille, et meen viel uimaan. Siihen se sitten jäi pyörittelemään päätään ja sanoi, et sähän otat ihn tosissaan. No kuinkas sitten pitäis ottaa?! Kyllä se sarvi alkoi sitten lopulta häviämään kun olin eka vetänyt reilun puoltoista tuntii reikä päässä.

Mutta muuten on siis menny hyvin.

Oon muuten saanut täältä paljon kavereita. Suurin osa niistä on sellasia yli-innokkaita junnuja, joista ei pääse millään eroon. Ihan mukavaa, ettei yksin tarvii olla, mut ois se ihan kiva, ettei koko aikaa ois joku pyörimässä ja hyörimässä ympärillä...eipä ne silti tahalaan sitä tee. Sain myös yhden uskollisen ystävän joka tervehtii mua aina kun avaan kämpän ulko-oven...ja on se käynyt pari kertaa ihan sisällä vierailullakin. Se on sellanen langan laiha kulkukissa(niitä on täällä ihan uskomattoman paljon). Mä annoin sille nimeks Ritu(Heinäveden entisen grillinpitäjän mukaan), koska se on likka. Tai ainakin mä oletan että se on likka, koska en oo sillä mitään piliäkään nähny. Yks iso kolli meinas vetää sitä kuonoon yks päivä, niin mä otin sen sit suojelukseen ja aloin vähän ruokkia sitä. Oon kärrännyt sille ruokalasta aina jotain proteiinipitoista safkaa, että sais vähän lihaa luiden ympärille pystyis sitten ite metsästämään hiiriä ja antamaan takaisin, jos joku kolli tulee uudestaan uhittelemaan. Kaikki muu sille on menny alas, paitsi kananmunan valkuainen. Keltuaisen se söi, mut alkoi sit ihmeissään tuijottamaan mua, et en mä ny mitään valkuaista ala syömaan. Mä sit vähän ripitin sitä, et huomenna kun mä lähen täältä, niin kukaan ei oo enään kärräämässä sulle ruokaa nenun eteen, et ala nyt heti popsimaan sitä tai et saa huomenna aamupalaa. Kyl se sen sit lopulta sai vedettyä kurkusta alas.

Että semmosta tällä kertaa. Huomenna siis lähetään Kuolleen meren rannalle viimeistelyleirille. Sieltä kuulumisia siis seuraavalla kerralla.